Vesilaskutus

Vesilaskutus tapahtuu Kirkonkylällä, Ilveskorvessa, Lampinsaaressa, Alpuassa ja Lumimetsässä kolmen kuukauden välein jälkikäteen. Laskut erääntyvät maalis-, kesä-,syys- ja joulukuun lopussa.

Möykkylässä laskutus on puolen vuoden välein, jolloin laskut erääntyvät kesä- ja joulukuun lopussa.

Vuoden aikana laskutettavat laskut ovat edellisen vuoden vedenkulutukseen perustuvia arviolaskuja. Mittarinlukuun perustuva tasauslaskutus suoritetaan vuoden lopussa.

Vesimittarien luku käydään läpi alueittain siten, että asiakkaat lukevat mittarinsa itse kolmena vuonna peräkkäin. Neljäntenä vuonna mittarit luetaan laitoksen puolesta, jolloin laitosmiehet käyvät kiinteistöissä lukemassa ne.

Huom! Alpuan, Möykkylän ja Lampinsaaren asiakkaat ovat niin vesi- kuin viemäriliittymineen Vihannin Vesi Oy:n asiakkaita. Sen sijaan Kirkonkylän, Ilveskorven ja Lumimetsän asiakkaat ovat vesiliittymineen kunkin alueen vesiosuuskunnan asiakkaita ja jäseniä ja viemäriliittymänsä osalta Vihannin Vesi Oy:n asiakkaita. Käyttöveden hinta määräytyy siis osuuskuntien taksojen mukaan ja viemärimaksut Vihannin Vesi Oy:n hinnaston mukaisesti. Laskuttajana toimii Vihannin Vesi Oy.