Toimistonhoitajan paikka avoinna. Katso ilmoituksen teksti ja hae paikkaa viimeistään 24.8.2022.

Päiväys

Vihannin Vesi Oy on vuonna 1977 perustettu vesihuoltolaitos, jonka osakkaina ovat Raahen kaupunki, Ilveskorven-, Lumimetsän ja Vihannin Vesiosuuskunnat sekä Raahen Vesi Oy. Yhtiö toimittaa vettä Raahen lisäksi myös ympäristökuntiin (Siikajoki, Oulainen, Merijärvi, Pyhäjoki ja Haapavesi) ja myy vesihuoltopalveluita osakasyhtiöille ja yksityisille. Vihannin Vesi Oy toimii myös viemärilaitoksena huolehtien viemäriverkostoista toiminta-alueillaan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli noin 1,2 Milj.€.

Etsimme joukkoomme

TOIMISTONHOITAJAA

Tehtävänkuva on monipuolinen sisältäen yhtiön ja omistajavesiosuuskuntien kirjanpidon tilinpäätöksineen, veroasioiden hoidon sekä myynti- ja ostoreskontran. Lisäksi vastaat mm. yhtiömme tukkuveden ja vesihuoltopalveluiden laskutuksesta. Toivomme, että taloushallinnonjärjestelmä Visma Nova olisi sinulle entuudestaan tuttu.

Tehtävään soveltuvalla henkilöllä tulee olla hyvät yhteistyötaidot, halu sitoutua vastuulliseen tehtävään sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työhön. Odotamme sinulta myös kykyä perehtyä uusiin asioihin ja halua oppia uutta sekä tarjoamme mahdollisuuden kehittää oman vastuualueesi toimintatapoja. Ammatillisena kelpoisuusvaatimuksena on kaupallisen alan (AMK) ammattikorkeakoulututkinto. Aikaisempi kokemus vesihuoltoalalta katsotaan eduksi.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Palkkauksessa sovellamme Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimusta. Työsuhteeseen sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista toimitettava lääkärintodistus terveydentilastaan.

Lähetä hakemuksesi CV:n kera 24.8.2022 klo 12.00 mennessä osoitteella Vihannin Vesi Oy, Asematie 2, 86400 Vihanti tai sähköpostilla mervi.niiranen@vihanninvesi.fi. Kuoreen tai sähköpostin aihekenttään merkintä ”toimistonhoitaja”. Varaamme mahdollisuuden täyttää paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Mervi Niiranen p. 044 5048629.

VIHANNIN VESI OY